21.3.2024 - Puukotus

Päivä oli normaali talvinen päivä pohjoisessa. Kevät ei vielä tehnyt tuloaan, vaan lumisade ja pakkanen piti kaupunkia otteessaan. S oli luonani, taas. Emme riidelleet eikä mikään ollut huonosti juuri sillä hetkellä. Mikään ei ennustanut tulevaa, mistään ei olisi voinut aavistaa mihin ilta päättyy. 

Juttelimme rauhallisesti, kaikki oli niin hyvin kuin voi ollakaan. Minä istuin rauhassa sohvalla, S sängyllä. Kuuntelin musiikkia. Yhtäkkiä hän ryntää luokseni ja alkaa takomaan nyrkeillä päätäni. Putoan maahan, menetän tajuntani. Verta tulee nenästä valuen lammikoksi sohvalle. Herään, nousen istumaan. Siinä hetkessä on S siinä, taas. "Tapan sut" hän huutaa. Veitsi kaulalla. Ja sitten hän tekee sen, iskee pitkän veitsen reiteeni, terä menee koko jalkani lävitse. Verta vuotaa runsaasti, rasvakudoksia työntyy haavoista. 
Saan sanottua, että minun on pakko soittaa ambulanssi, minä tarvitsen apua. S vannottaa etten saa kertoa mitä on tapahtunut, että pitää valehdella.

Soitan 112. "Minua on puukotettu, ei, tekijä ei ole täällä enää. Ei emme tarvitse poliisia". Poliisi tulee silti. S avaa oven, valehtelee kolmannesta henkilöstä, joka on poistunut. Poliisi ymmärtää tilanteen ja S otetaan kiinni. Viimeinen kerta, kun hänet näin. 

Kerron totuuden poliisille. S löi veitsellä. Osoitan oikean tekovälineen pöydällä. Verinen veitsi laitetaan pussiin todisteeksi. Ensihoito sitoo jalan ja minut viedään Oulun yliopistolliseen sairaalaan saamaan hoitoa. Pääsen yöllä kotiin, traumatisoituneena ja rikkimenneenä.

Aamulla soittaa poliisin tutkija. Hän tulee käymään. Kuulusteluja, kuvia, kertomuksia. Tutkija soittaa seuraavina päivinä monta kertaa, joka ikinen päivä. Minä lakkasin syömästä ja nukkumasta, se pelko mitä silloin tunsin, oli pahempaa, kuin koskaan ennen. En kyennyt kauppaan, en kyennyt suihkuun. En kyennyt kuuntelemaan musiikkia, koska minulla oli äärettömän kova tarve kuunnella rappukäytävän ääniä. 
Sitten tutkija soittaa pahimman puhelun, mitä olen koskaan saanut. "S on sanonut kuulusteluissa, että ihailee henkirikoksia ja haaveilee Lauran tappamisesta". Se oli pitkä puhelu. Poliisi sanoi, että nyt varo, sulta on henki menossa. Seuraava puukonisku ei osu enää jalkaan. 

Sinä iltana minä lähdin pakoon. Suljin kotini oven enkä enää koskaan sitä avannut.