Elokuu 2023 - Törkeä pahoinpitely

13.8.2023. Kumpa olisin sinä aamuna tiennyt missä kunnossa olen illalla. Tai seuraavana aamuna. Kumpa olisin sinä aamuna tiennyt, miten pahasti tulen vammautumaan ja miten lähellä lopullista tuhoa tulen käymään. Kumpa joku olisi kertonut, että veri vuotaa ja se pienikin empatia ja rakkaus mitä S kohtaan tunnen alkaa kuolla. Että entiseen ei olisi enää paluuta.

Minua on viilletty, minua on hakattu, minua puukotettu, mutta minun maailmassa elokuun törkeä pahoinpitely on ehkä pahin kaikista. Se, joka alkoi laittamaan palapelin palasia kohdilleen. Se, joka sai tajuamaan, että kuolen. Jos en nyt niin kohta. Ihan pian. Ehkä silmänräpäyksen päästä. Aikaa ei jokatapauksessa ole enää kauan.

Jostain se sinä iltana alkoi. Riitä. Tein taas väärin, mutta tänäkään päivänä en tiedä mitä. Mutta lyöntejä sateli, niinkuin aina ennenkin. Istuin keittiössä, penkillä. Sata lyöntiä naamaan. Siitä se alkoi. Lensin lattialle ja minua potkittiin jalkoihin kipeästi. Vielä silloin pääsin ylös, takaisin penkille. Huorittelua, veitsi kaulalla "kuolet nyt". Kuolenko? Nyt? 
S otti jostain laatikosta ilmastointiteipin ja tuli luokseni. Nopeasti, sanomatta mitään, hän pyöritti sitä pääni ympärille. Ensin suu piiloon, niskan kautta teippiä, nenä, silmät. Sain taisteltua itselleni hengitystiet vapaaksi. Siitä hän vasta suuttui.

Puhelin oli viety jo aikoja sitten. Kukaan ei kuule asunnossa ilman seinänaapureita. "Nytkö minä kuolen?". 
S otti kaapista kattilan, jolla alkoi lyömään päähäni (tämä case tunnetaan läheisteni keskuudessa nimellä "kattilajuttu").
Putosin maahan. Lyönnit oli kovia ja rajuja. Anelin apua, mutta kukaan ei kuullut. Olin yksin sadistisen hirviön edessä, maassa. Minua hakattiin kattilalla päähän, minua potkittiin ympäri runneltua kehoani. Verta. Verta pöydillä, verta lattialla. Sitten menetin tajuntani.

Kun heräsin niin lattia oli verestä punainen. Verta tuli korvasta, verta tuli nenästä. Oli haavoja, oli kipuja. S istui tuolilla. Pyysin saada soittaa ambulanssin. Sitä samaa pyysin seuraavat päivät, mutta hän sanoi tappavansa minut, mikäli soitan viranomaisille. En uskaltanut vaikka olin vammautunut pahasti.

14.8.2023 koitti unettomana, kivuissa. S oli nukkunut, minä olin istunut yön pimeässä, koska en uskaltanut pitää valoja kotini keittiössä. Kun hän heräsi, hän ensitöikseen löi toisenkin silmäni mustaksi, sen mikä oli kattilalta säästynyt. Olinhan kehdannut puhua. Sitten pakotti lähtemään mustana, hakattuna, kauppaan, mutta ilman puhelinta etten voi soittaa kenellekään. Minä menin, häveten, kuolemaa odottaen. Ei ollut jäljellä, kuin sirpaleita, jos edes niitäkään. 
Sitten tajusin etten enää kuule toisella korvalla. Jouduin kääntämään päätäni jos halusin saada selvää puheesta. Rukoilin päästä lääkäriin. Että en sano hänestä mitään, mutta en oikeasti kuule enää. En päässyt.

Sitä jatkui koko päivä, koko ilta. Pelkotilojen ja kauhujen absurdi näytelmä. Myöhään illalla viestittelin ystäväni T kanssa. Lähetin hänelle kuvan miltä näytän. Tuon saman kuvan, minkä liitän tähän tarinaan. Käskin ettei saa soittaa poliisia, ei ambulanssia, ei mitään, koska silloin minä kuolen. Ole hiljaa, anna olla, älä tee mitään. T ei tiennyt osoitettamme, mutta tiesi molempien sukunimet. Hän soitti 112. Ja, koska olimme "vanhoja tuttuja" ei poliisin ollut vaikea meille löytää. 

Poliisi tuli monella partiolla. He koputtivat ikkunaan ja S kielsi avaamasta. Lopulta he avasivat oven yleisavaimella. S raudoitettiin ja minä aloin itkemään. Poliisi soitti ambulanssin, mutten suostunut lähtemään sairaalaan. En tiedä miksen. Olin traumatisoitunut ja peloissani. Seuraavana päivänä minut haettiin kuulusteluihin kotoa. Se kesti monta tuntua. Joka välissä sanottiin,että mene sairaalaan, mene sairaalaan, mene. Pitkällisen painostuksen jälkeen suostuin sillä ehdolla etten joudu menemään tämän näköisenä bussilla kotiin. Poliisi vei minut sairaalaan ja sieltä kotiin.

Minulla todettiin vaikea traumaattinen tärykalvon repeämä, joka oli vienyt kuulon, aivotärähdys ja lukemattomia vammoja ympäri kehoa. Oli ihme, että olin niinkin hyvässä kunnossa.

S oli kaksi päivää kiinni ja minä tein lähtöä.