Oulu

Muutin Ouluun 5.9.2023 mukana muovikassillinen omaisuutta. Olin yksin, olin tyhjän päällä vieraassa kaupungissa. Mutta Oulu näytti voimansa ja lahjoitusten avulla sain vaatteita, sain sisustettua kodin, sain kaiken mitä tarvitsin. Hiljalleen rakastuin uuteen kotikaupunkiini, opin paikat, tiesin mitä tehdä ja miten toimia.

S pommitti jatkuvasti viesteillä. Milloin rakkautta, milloin uhkauksia ampua haulikolla päähän. Olin rikki, särkynyt sielu kylmässä maailmassa. Ennenkaikkea olin niin loppu etten olisi uskonut voivani enää pudota alemmas. 

Puoli vuotta katsoin itseäni, kunnes jokin raja tuli vastaan ja luovutin. Miten? Rakkauspommitusten myötä annoin olla totuuden ja taas kerran uskoin S ja hänen typerää fantasiaansa. Annoin hänen tulla luokseni. Ja siitä ratkaisusta kärsin edelleen tänäkin päivänä

S tuli joulukuussa. Vihasin häntä, voi kuinka vihasinkaan. Enkä osannut käskeä lähtemään. Tein ruokaa, palvelin ja olin kuin paras hyvä vaimo. Ihminen vailla omaa tahtoa. Hän sai mitä halusi ja tahtoi. Oli kyse ruuasta tai seksistä. Olin pelkkä hyväksikäytetty otus enää. Puhelimeni tutkittiin jatkuvasti ja sain huutoa jos olin kirjoittanut ystävilleni mitään muuta, kuin positiivista hänestä. Seksiin piti suostua, halusin tai en. Uuteen vuoteen mennessä hän oli kolmasti pakottanut seksiin ilman omaa haluani. En edelleenkään tiedä miten selvisin kaikesta.

Sitten tuli helmikuu. Ja helmikuun törkeä pahoinpitely. Hän suuttui jostakin, tänäkään päivänä en tiedä mistä. Minä lensin, minä huusin, minä yritin paeta. Hiuksia revittiin tupoittain, minua kuristettiin niin, että jäljet jäi kaulaan ja lukemattomia nyrkiniskuja ympäri jo niin runneltua kehoani. Puhelin lensi seinään. Ystäväni H oli viestien päässä. Pyysin, että hän soittaa poliisin, itse en pystynyt. H soitti.
Poliisi ja ambulanssi tuli. Sairaalassa todettiin päänahan repeämä. Kallo oli haavasta näkyvissä, niin rajua oli pahoinpitely.

Aamulla S palasi.