Kun silmiin sattuu
Keväällä 2023 olin muuttanut, taas kerran, uuteen omaan kotiin. Taas kerran sinne etelä-savolaisen kaupungin toiselle laidalle. Ja piti olla kaiken hyvin. Uusi alku, eikö niin? Mutta niinkuin aina, uutta alkua ei tullut. Ei tullut rauhaa, ei turvallisuudentunnetta. Ei tullut mitään, mitä joku voisi tavoitella. Mitä tuli? Sama tuska jatkui. Uudet asunnot eikä elämänmuutokset lopultakaan merkanneet mitään, sillä kaikki jatkui kerta kerralta entisenlaisena. Oli ehkä uusi koti, mutta elämä ei ollut uutta. Sama jatkui mistä niin kovasti yritin pois. S tuli ja S meni, minä olin lähinnä, kuin sivustakatsoja. En päässyt karkuun, ei ollut pakopaikkaa. Ei minulle, ei minun elämässäni. Minä olin kuin tuomittu tuskaan, kipuun ja kauhuun. Oli vain minä ja oli vain S, koko maailma ikäänkuin kuollut ympäriltä. Ei ollut mitään, ei ollut ketään.
En muista tarkkaa päivää milloin "silmäjuttu" tapahtui, muistan vain että keväällä 2023. Lumi oli vielä maassa, pajunkissat tekivät tuloaan ja edelleen jatkuvat pakkasaamut täyttivät kaupungin. Ilma oli hyvä hengittää ja ihmiset olivat iloisia. Olin hetki sitten muuttanut ja pidin uudesta kodistani. S oli siellä usein. Lähinnä humalassa, mutta välillä asiat sujuivat. Usein eivät. "Silmäjuttu" tapahtui yhtenä myöhäisillan hetkenä, edes viikonpäivää en enää pysty muistamaan. Se alkoi, kuin tavallinen, typerääkin riita. puhelin oli aiheena, niinkuin useasti. Hän epäili, että viestittelen miehille, yritti ottaa puhelimeni jolloin suuttui niin silmittömästi, Yksityiskohdat eivät ole rikotussa mielessä säästyneen. Mutta sen muistan, kuinka hän otti kasvoistani kiinni ja molemmilla peukaloillaan alkoi painamaan silmiäni. Minuun sattui ja pyysin lopettamaan. Silti hän jatkoi tätä jonkin aikaa, liian pitkään. Kun hän vihdoin lopetti hän kaatoi kaljan päälleni. Juoksin kylpyhuoneeseen jossa peilistä näin, kuinka toisesta silmästä valuu verivana poskelleni. En tiennyt, että silmästä voi verta vuotaa, kyllä voi.... Soitin 112 ja S pakeni kotoani vieden mukanaan asuntoni avaimen (hänellä ei ollut omaa).
Poliisi ja ambulanssi kävi tarkastamassa vointini ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä. Poliisi teki sen, halusin tai en. S ei tavoitettu sinä yönä, aamulla hän tuli anastamallaan avaimella sisään.
